Super Bowl 2022

Yksi vuoden suurimmista urheilutapahtumista on jälleen täällä. Amerikkalaisen jalkapallon NFL:n mestaruus ratkotaan hulppeassa Super Bowlissa jo 56. kerran. Ottelussa kohtaavat Los Angeles Rams ja Cincinnati Bengals.
18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisest.
18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti.
Super Bowl LVI
Amerikkalaisen jalkapallon vuoden kohokohta on ehdottomasti amerikkalaisen National Football Leaguen finaali, joka on vuodesta 1969 lähtien tunnettu myös nimellä Super Bowl. Pelkästään Yhdysvalloissa jopa sata miljoonaa katsojaa keräävä tapahtuma on kansainvälisestikin yksi katsotuimmista vuosittaisista urheilutapahtumista. Mestaruus ratkotaan yksittäisessä ottelussa, jonka ympärille on rakennettu amerikkalaisessa hengessä valtaisa show eturivin artisteineen sekä hävittäjälentueineen.
Vuoden 2022 Super Bowl LVI pelataan sunnuntaina 13. helmikuuta. Pallon arvioidaan pääsevän peliin Suomen aikaa noin puoli kahdelta yöllä. Ottelu pelataan tänä vuonna Kalifornian Inglewoodissa, jossa pelipaikkana toimii vuonna 2020 valmistunut massiivinen SoFi Stadium. Normaalisti hieman yli 70 000 katsojaa vetävän stadionin odotetaan keräävän paikan päälle poikkeuksellisesti jopa yli 100 000 katsojaa.
Super Bowl 2022 pelataan kiinnostavissa merkeissä. Vaikka Super Bowlin stadion päätetään jo vuosia etukäteen, selvisi kotijoukkue mukaan otteluun jo toista kertaa perättäin. Los Angeles Rams pääseekin isännöimään vuoden 2022 Super Bowlissa Cincinnati Bengalsia.
Mitkä joukkueet kohtaavat Super Bowlissa 2022
Vuoden 2022 NFL-kausi on tarjonnut suorastaan poikkeuksellista jännitystä ja draamaa. Molempien konferenssien runkosarjavoittajat tippuivat jo pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella, eikä yllätyksiltä olla yhdessä ottelussa ratkaistavissa pudotuspeleissä muutenkaan päästy välttymään. Molemmat konferenssifinaalit taas ratkaistiin aivan otteluiden loppuhetkillä, joten katsojat saivat todellakin viihdettä koko rahan edestä.
Vuoden 2022 Super Bowl on kiehtovasti historian ensimmäinen kerta, jolloin kumpikaan ottelun osallistujista ei onnistunut sijoittumaan runkosarjassa konferenssinsa kolmen parhaan joukkoon. Tämän vuoden Super Bowlista voikin puhua altavastaajien kohtaamisena.
Finaaliin hienoisena ennakkosuosikkina lähtee luonnollisesti kotijoukkue LA Rams, joka sijoittui National Football Conferencen runkosarjassa neljänneksi. Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella kaatui Arizona Cardinals varsin selvästi lukemin 34–11, toisella kierroksella Rams taas pudotti jättiyllätyksessä mestarisuosikki Tampa Bay Buccaneersin tuloksella 30–27.
Konferenssifinaalissa vastaan asettui San Francisco 49ers, eikä draamaa puuttunut tästäkään ottelusta. Rams takoi viimeisellä neljänneksellä 13 pistettä ja nousi edelle vasta vajaat pari minuuttia ennen ottelun loppua. Matt Gayn potkumaali johdatti Ramsin kuitenkin joukkueen toiseen Super Bowliin neljän vuoden sisään. Vuonna 2019 joukkue joutui taipumaan finaalissa New England Patriotsille.
American Football Conferencessa voidaan puhua todellisesta suuryllätyksestä, sillä tuskin kukaan odotti, että Super Bowliin marssisi Cincinnati Bengals, joka ei ole esiintynyt ottelussa sitten vuoden 1988. Kun LA Rams tavoittelee jo kolmatta mestaruuttaan, olisi Super Bowlin voitto Bengalsille ensimmäinen joukkueen historiassa.
Runkosarjassa neljänneksi sijoittunut Bengals kaatoi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Las Vegasin selvin lukemin 26–19, minkä jälkeen vastaan asettui runkosarjan voittanut Tennessee Titans. Bengals teki ottelun ratkaisevan potkumaalin samalla hetkellä, kun peliaika umpeutui. Loppulukemiksi kirjattiin 19–16.
Konferenssifinaalissa vastaan asettui Kansas City Chiefs, eikä jännitystä puuttunut tästäkään ottelusta. Jo 17 pisteen verran tappiolle joutunut Bengals onnistui lopulta viemään pelin jatkoajalle. Tyreek Hill katkaisi jatkoajalla sarjan parhaana pelinrakentajana pidetyn Patrick Mahomesin syötön, Bengals pääsi etenemään 31 jaardin päähän maalista ja Evan McPhersonin potkumaali vei Cincinnatin Super Bowliin lukemin 27–24.

Lähtöasetelmat otteluun
Hienoisena ennakkosuosikkina otteluun lähtee LA Rams, joka pääsee tavoittelemaan himoittua Vince Lombardi Trophya kotikentällään. Suuria tekoja tullaan odottamaan erityisesti sarjan parhaana pidetyltä puolustajalta Aaron Donaldilta, joka on tälläkin kaudella ollut hyvässä vireessä.
Seurantaan kannattaa ehdottomasti laittaa myös laitahyökkääjä Cooper Kupp sekä kulmapuolustaja Jalen Ramsey. Molempia pidetään sarjan ehdottomaan eliittiin kuuluvina pelaajina. Hyvään vireeseen on yltänyt myös 33-vuotias pelinrakentaja Matthew Stafford, joka siirtyi Ramsiin vasta täksi kaudeksi Detroit Lionsista.
Altavastaajan asema on jo tuttu Cincinnati Bengalsille, joka lähti myös kahteen edelliseen pudotuspelien otteluun suurena altavastaajana. Voidaan puhua kauden todellisesta suuryllättäjästä, sillä Bengalsilta ei odotettu juuri mitään, eikä joukkue ollut voittanut yhtään pudotuspeliottelua yli kolmeenkymmeneen vuoteen. Runkosarjassa ainoastaan 10 voittoa haalinut joukkue on kuitenkin osoittanut pudotuspeleissä, että tältä joukkueelta löytyy sydäntä ja kylmä pää.
Mistään tähtisikermästä ei todellakaan ole kyse, sillä yhdenkään Bengalsin pelaajan ei kauden alla arvioitu mahtuvan edes sarjan viidenkymmenen parhaan pelaajan joukkoon. Joukkueen nuorukaiset ovat kuitenkin tällä kaudella ehtineet herättämään asiantuntijoidenkin huomion. Esille on noussut erityisesti useita tulokkaiden ennätyksiä rikkonut laitahyökkääjä Ja’Marr Chase, jolta voi odottaa tulosta myös Super Bowlissa. Amerikkalaiset toimittajat valitsivat Chasen vuoden parhaaksi hyökkääväksi tulokkaaksi.
Jos Bengals haluaa päästä nostamaan Vince Lombardin mukaan nimettyä pystiä, odotetaan onnistumista jälleen kerran myös pelinrakentaja Joe Burrowilta. Vuoden 2020 varaustilaisuuden ykkösvarauksen edellinen kausi jäi rikkonaiseksi loukkaantumisen takia, mutta tällä kaudella Burrow on välittömästi osoittanut, miksi Bengals käytti ykkösvarauksensa häneen. Burrow on saman tien ottanut haltuunsa useimmat Bengalsin historialliset pelinrakentajien ennätykset, minkä lisäksi syötöt napsuivat vastaanottajille runkosarjassa koko sarjan parhaalla prosentilla.
Super Bowl väliaikaohjelma
Super Bowl ei ole pelkkä urheilutapahtuma, vaan todellinen koko kansan viihdenäytös, joka tunnetaan sekä hulppeasta väliaikaohjelmasta että maailman kalleimmista mainospaikoista. Monet amerikkalaiset kerääntyvätkin katsomaan ensisijaisesti spektaakkelia, jossa oheistapahtuma saattaa nousta jopa kiinnostavammaksi sisällöksi kuin varsinainen amerikkalainen jalkapallo.
Myös vuoden 2022 väliajasta on luvassa todellinen spektaakkeli, sillä pääesiintyjinä nähdään Eminem, Dr Dre, Snoop Dogg, Kendrick Lamar sekä Mary J. Blige. Super Bowl 2022 -väliaikashown virallisen trailerin voit katsoa tästä alta.
Miten seurata Super Bowlia Suomessa
Yhdysvalloissa Super Bowlin televisiointi on vaihtelevasti maan kolmen suurimman kanavan vastuulla. Tänä vuonna CBS:n piti televisioida Super Bowl, mutta olympialaisten vuoksi vuoroja päädyttiin vaihtelemaan. Tällä kertaa ottelun isäntänä toimiikin NBC, kun taas CBS televisioi edellisen vuoden tapahtuman.
Suomalaisen ei tarvitse tietenkään hankkia jenkkikanavia tätä ottelua seuratakseen, sillä Suomessa sekä Super Bowlin että muun NFL:n oikeudet omistaa Viasat, jonka Viaplay-palvelusta suomalaiset ovat päässeet seuraamaan amerikkalaisen jalkapallon huippusarjaa suomalaisella selostuksella jo useamman vuoden ajan.
Jos palvelusta maksaminen ei kiinnosta, kannattaa uutisointia seurata tulevina viikkoina tarkkaan, sillä viime vuosina Viasat on jo lähes perinteeksi muodostuneeseen tapaan tarjonnut kaikki kanavansa katsottaviksi ilmaiseksi juuri Super Bowl -viikonlopun aikaan.
- Urheiluvedonlyönti.netin uutisosio avattu
- Valioliigakierros – Kierros 13
- Saudi-Arabian Grand Prix 5.12.
- Salibandyn MM-kisat
- Abu Dhabin GP 2021
- Naisten käsipallon MM-kisat 2021
- Jääkiekon U20 MM-kisat 2022
- TOP5 Urheiluhetket 2021
- Liiga-katsaus
- Hiihdon Maailmancup
- Oberstdorf
- Erikoiset urheilutapahtumat
- Urheilukirjat
- Urheiluvuosi 2022 - tammikuun suurimmat urheilutapahtumat
- Rallin MM-sarja
- Pekingin talviolympialaiset 2022
- X Games
- Suomalaiset talviolympialaisissa 2022
- Futsal Euro 2022
- Australian Avoimet 2022
- Mestarien liiga
- Katsotuimmat urheilutapahtumat
- CAGE 53
- Mestis-kausi
- NBA All-Star ottelu
- Menestyneimmät maat talviolympialaisissa
- Jääkiekko Pekingin talviolympialaisissa
- Suomalaisten viikko talviolympialaisissa
- Tom Brady
- Viestihiihto
- Mäkihyppy
- Ampumahiihto talviolympialaisissa
- Hiihto talviolympialaisissa
- Jääkiekon finaali
- Suomalaiset Formula 1 -sarjassa
- IndyCar
- Overtime Elite
- Paralympialaiset:
- Padel
- Naistenpäivä
- Alppihiihto maailmancup
- Parhaat F1-kuljettajat
- Yleisurheilun halli-MM
- Max Verstappen
- F1-kausi 2022
- Mike Tyson vs. Logan Paul
- Erin Jackson
- Suomen menestyneimmät kehonrakentajat
- Liiga pudotuspelit
- F1-kausi 2022 – Uudet formulatallit?
- Major League Baseball
- 2022 Masters -turnaus
- Snookerin maailmanmestaruuskisat
- UFC 273
- Parhaiten palkatut urheilijat
- Bostonin maratoni
- Fitness Classic 2022
- Liiga – finaalit 2022
- Formula 1 – Imolan GP
- Parhaat suomalaiset pelaajat NHL:ssä
- IFBB Euroopan-mestaruuskilpailut
- Kentucky Derby
- NHL pudotuspelit
- Jääkiekon MM-kisat
- Pian se alkaa: Jääkiekon MM 2022
- Suomen joukkue MM-kisoihin
- NHL Playoffs etenevät
- Suomi – Ruotsi
- Jääkiekon MM: Väliaikakatsaus
- IIHF eWorld Championship
- Jääkiekon MM-kisat puolivälierät
- Jääkiekon MM-kisojen välierät
- X League – mistä on kyse?
- Ranskan avoimet
- NHL – Konferenssifinaalit
- TOP 10 oudoimmat urheilulajit
- Le Mansin 24 tunnin ajo
- Kokeile näitä mukavia kesälajeja
- Urheilun kilpailukalenteri
- Muistatko vielä nämä urheilulajit?
- F1 – Kanadan GP
- Urheiluaiheista lukemista kesälomalle
- Wimbledon 2022
- Juhannus 2022 – hyvää juhannusta!
- Nämä kesälajit kuluttavat kaloreita
- Ranskan ympäriajo
- Eukonkannon MM-kisat
- Naisten jalkapallon EM-kisat 2022
- Suopotkupallon MM-kisat
- Yleisurheilun MM-kisat
- The World Games
- Vedonlyöntiopas
- Naisten Tour de France
- Netflixin parhaat urheiluelokuvat
- Kuninkuusravit
- Naisten amerikkalaisen jalkapallon MM-kisat
- Valioliiga
- Super Cup 2022
- Yleisurheilun EM-kisat
- Naisten jääkiekon MM-kisat
- Vaahteraliiga
- Usyk vs Joshua
- Henkilökuva: Henrik Dettmann
- Valioliiga
- Yleisurheilun Timanttiliiga
- Miesten lentopallon MM-kisat
- F1 Belgian Grand Prix
- Yhdysvaltojen avoin tennisturnaus
- Koripallon EM-kisat
- BMW PGA Championship
- Suomi-Ruotsi
- Timanttiliiga
- Liiga-kausi 2022-2023
- Monzan GP – formulakauden kohokohta
- Suomen Cupin finaali
- Europa Cup – Roma vs. HJK
- Maantiepyöräily – MM-kisat alkavat Australiassa
- Naisten koripallon MM-kisat
- Naisten lentopallon MM-kisat
- Robert Helenius – suomalaisen nyrkkeilyn ykkösnimi
- NHL-kausi 2022-2023
- F1 – Singaporen GP 30.9.-2.10.
- Lokakuun urheilutapahtumat – katso tärpit
- NHL-kausi 2022-2023 käynnistyy Prahasta
- Snooker Hong Kong Masters
- Suzukan GP saattaa ratkaista mestaruuden
- Rugby League World Cup
- Wilder vs. Helenius
- NBA-kausi lähenee alkuaan
- Jalkapallon MM-kisat lähestyvät
- T20 Kriketin MM-kisat
- UFC 280 tarjoaa useita mestaruusotteluita
- Liiga – katsaus kauden etenemiseen
- Viikonlopun Valioliiga
- NBA on jo täydessä vauhdissa
- Seuratuimmat urheilulajit
- Suosituimmat vetomuodot jalkapalloon
- Live-vedonlyönti – kätevä tapa pelata
- Japanin ralli päättää rallikauden
- Parhaat maalintekijät jalkapallossa
- Jalkapallon MM-kisat alkavat jo ensi viikolla
- Jalkapallon MM-kisat – parhaat hyökkääjät
- Abu Dhabin GP päättää formulakauden
- Jalkapallon MM-kisat – ensimmäinen peliviikko
- Parhaat sporttibaarit, missä katsoa jalkapallon MM-kisoja
- Jalkapallon MM-kisat – Ennakot 1. viikolle
- Jalkapallon MM-kisat – erilaiset vetovaihtoehdot
- Davis Cup finaalit alkavat
- Jalkapallon MM-kisat – 2. viikko
- Jalkapallon MM-kisat – Otteluennakot
- Jalkapallon MM-kisat – 5 erikoista faktaa
- F1-kausi 2022 – mitä jäi käteen?
- Jalkapallon MM – näin pelataan tällä viikolla
- Jalkapallon MM: Puolivälierät
- Jalkapallon MM: Finaali ja Pronssiottelu
- Parhaat urheilukirjat pukin konttiin
- Urheiluvuosi 2023: Suurkisojen muistilista
- Jalkapallo: Liigat palaavat MM-tauolta
- Hyvää joulua kaikille!
- Parhaat vetovinkit välipäiville
- Hyvää uutta vuotta 2023!
- Tammikuun Liiga-katsaus
- Suuret jalkapalloliigat tulilla taas
- Käsipallon MM-kisat 12.-29.1.
- Maahockeyn MM-kisat 13.-29.1.
- Australian avoimet 16.-29.1.
- Henkilökuva: Lauri Markkanen
- Winter X Games 2023
- FutisTV – katso huippufutista livenä
- Maailman seuratuimmat jalkapalloliigat
- Vedonlyöntiammattilaisten vinkit
- Rugby Six Nations 4.2.-18.3.
- Super Bowl 2023: Kansas City Chiefs vs Philadelphia Eagles
- NBA-katsaus: Alkuvuosi Markkasen juhlaa
- Mitä on esports?
- Mestarien liiga: Neljännesvälierät
- Top5: Parhaat maalit jalkapallossa
- Hiihdon MM-kisat 2023 Planicassa
- Kuuntele kaikki UMK kappaleet 2023 tästä
- Liiga-katsaus
- Mestarien liiga: Neljännesvälierät tällä viikolla
- UMK vedonlyönti ja kertoimet
- Snooker: Kevään huipputurnaukset listattuna
- Virtual Sports – vedonlyönnin uusi suosikki
- Katsaus F1-kauteen 2023
- Maaliskuun urheilutapahtumat vedonlyöntiin
- F1-kausi 2025
- Liiga-katsaus 2025
- NBA-kausi jatkuu taas
- Lähiviikkojen talvikisoja
- NHL-katsaus
- F1 Saudi-Arabian GP, 17-19.3.
- Jalkapallon EM-karsinnat alkavat 23.3.
- Liiga Playoffs
- Jalkapallo: Tanska - Suomi
- Kuumimmat veikkausvinkit 25.-30.3.
- Veikkausliiga 2025
- Golf: Masters 6.-9.4.
- Kuumimmat veikkausvinkit 1.-7.4.
- Katso vähemmän
- +194 Lisää