Rallin MM-sarja 2024
Harvat urheilutapahtumat saavat suomalaisia yhtä villeiksi kuin rallin MM-sarjan osakilpailut. Suomalaiset ovat tunnetusti rallikansaa, ja lukuisat suomalaiset ovat voittaneet myös maailmanmestaruuksia. Myös tuoreimmalla kaudella on tietenkin mukana useita suomalaisia.
18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisest.
18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti.
Rallin MM-sarja 2024
Ralli on tunnetusti aina viihdyttänyt suomalaisia, mutta viime aikoina rallin MM-sarja on jälleen noussut täysin poikkeuksellisella tavalla koko kansan huulille. Kun rallin MM-sarja 2023 käynnistyy, lähtee maailmanmestaruuttaan puolustamaan 22-vuotias Suomen Kalle Rovanperä, joka nappasi ylivoimaisen maailmanmestaruuden selvästi kaikkien aikojen nuorimpana kuskina. Rovanperän kartturina toimii tälläkin kaudella Jonne Halttunen.
Rallin MM-kausi 2023 koostuu tuttuun tapaan 13 osakilpailusta. Kausi käynnistyy heti tammikuussa, jolloin liikkeelle lähdetään 19. päivä legendaarisella Monte Carlon rallilla. Kisoja ajetaan kauden läpi tasaisesti kerran kuukaudessa, lukuun ottamatta kesäkuuta sekä syyskuuta, jolloin ajetaan kaksi osakilpailua. Ympäri maailman kiertävä MM-sarja sisältää lukuisia klassikkoralleja, kuten kesäkuun lopulla ajettavan Kenian Safari-rallin, syyskuun alussa Kreikassa kilpailtavan Akropolis-rallin sekä kauden päättävän Japanin rallin. Maailmanmestari on selvillä viimeistään 19. marraskuuta.
Tuttuun tapaan kalenteriin kuuluu luonnollisesti myös 3. elokuuta Suomessa starttaava Jyväskylän ralli, jossa suomalaiset ovat perinteisesti menestyneet. Kalle Rovanperältä voitto Suomen rallista kuitenkin uupuu – edellinen suomalaisvoittaja on Esapekka Lappi vuodelta 2017. Lappi nähdään myös tällä kaudella mukana MM-sarjassa Hyundain riveissä.
Vaikka Toyotaa edustava Rovanperä lähteekin kauteen hallitsevana mestarina sekä ennakkosuosikkina, ei mestaruuden puolustaminen tule olemaan läpihuutojuttu. Suurimmaksi haastajaksi nousee Fordille siirtynyt Ott Tänak, joka voitti maailmanmestaruuden vuonna 2019. Ford ei edes pyri taisteluun valmistajien sarjassa, vaan kaikki voimat on keskitetty Tänakin maailmanmestaruustaistoon.
Realistiset mahdollisuudet mestaruuteen on myös Walesin Elfyn Evansilla sekä Belgian Thierry Neuvillella. Toyotalla ajava Evans sijoittui MM-sarjassa toiseksi sekä 2020 että 2021, kun taas Hyundain Neuville on sijoittunut MM-sarjassa toiselle sijalle jo viiteen otteeseen. Kahdella edellisellä kaudella 34-vuotias Neuville on tullut kolmanneksi.
Sarjassa nähdään jälleen kerran myös Sebastien Ogier, joka ilmoitti eläköitymisestään jo vuonna 2021. Peräti kahdeksan maailmanmestaruutta voittanut ranskalainen päätyi kuitenkin ajamaan viime kaudella satunnaisia kisoja, joista hän lunasti myös yhden voiton. Täyttä kautta Ogier ei tule tänäkään vuonna ajamaan.
Urheiluvedonlyönti.net tulee seuraamaan myös rallin MM-sarjaa aktiivisesti tänäkin vuonna. Sivuiltamme löydät poikkeuksetta tuoreimmat uutiset rallin MM-sarjasta sekä kattavimmat kisaennakot.
Rallin MM-sarjan tallit ja kuljettajat 2024
Rallin MM-sarjassa nähdään tuttuun tapaan kolme valmistajaa, kun sarjassa ajetaan Fordin, Hyundain sekä Toyotan autoilla. Näillä näkymin kuusi kuskia tulee ajamaan kauden kokonaisuudessaan läpi, minkä lisäksi kisoissa nähdään luonnollisesti runsaasti myös satunnaisia kisoja ajavia kuskeja sekä yksityiskuskeja, jotka eivät ota osaa varsinaiseen valmistajien MM-sarjaan. Varsinaisen rallin MM-sarjan ohella samoissa osakilpailuissa kisaillaan aina myös WRC2-luokassa.
Tiimi | Kuljettajat / Kartturit |
Ford | Pierre-Louis Loubet / Nicolas Gilsoul Ott Tänak / Martin Järveoja |
Hyundai | Esapekka Lappi / Janne Ferm Thierry Neuville / Martijn Wydaeghe |
Toyota | Elfyn Evans / Scott Martin Kalle Rovanperä / Jonne Halttunen |
Rallin MM-sarjan kaudet ja maailmanmestarit
Kausi | Kuljettaja / Kartanlukija | Auto | Valmistajien mestari |
---|---|---|---|
1973 | – | – | Alpine-Renault |
1974 | – | – | Lancia |
1975 | – | – | Lancia |
1976 | – | – | Lancia |
1977 | FIA Cup: Sandro Munari / Piero Sodano | Lancia Stratos HF | Fiat |
1978 | FIA Cup: Markku Alén / Ilkka Kivimäki | Lancia Stratos HF / Fiat 131 Abarth | Fiat |
1979 | Björn Waldegård / Hans Thorszelius | Ford Escort RS1800 / Mercedes 450 SLC 5.0 | Ford |
1980 | Walter Röhrl / Christian Geistdörfer | Fiat 131 Abarth | Fiat |
1981 | Ari Vatanen / David Richards | Ford Escort RS1800 | Talbot |
1982 | Walter Röhrl / Christian Geistdörfer | Opel Ascona 400 | Audi |
1983 | Hannu Mikkola / Arne Hertz | Audi Quattro A1 / Audi Quattro A2 | Lancia |
1984 | Stig Blomqvist / Björn Cederberg | Audi Quattro A2 / Audi Sport Quattro | Audi |
1985 | Timo Salonen / Seppo Harjanne | Peugeot 205 Turbo 16 / Peugeot 205 Turbo 16 Evo2 | Peugeot |
1986 | Juha Kankkunen / Juha Piironen | Peugeot 205 Turbo 16 Evo2 | Peugeot |
1987 | Juha Kankkunen / Juha Piironen | Lancia Delta HF 4WD | Lancia |
1988 | Miki Biasion / Tiziano Siviero | Lancia Delta HF Integrale | Lancia |
1989 | Miki Biasion / Tiziano Siviero | Lancia Delta HF Integrale 16V / Lancia Delta HF Integrale | Lancia |
1990 | Carlos Sainz / Luis Moya | Toyota Celica GT-Four | Lancia |
1991 | Juha Kankkunen / Juha Piironen | Lancia Delta HF Integrale 16V | Lancia |
1992 | Carlos Sainz / Luis Moya | Toyota Celica Turbo 4WD | Lancia |
1993 | Juha Kankkunen / Nicky Grist | Toyota Celica Turbo 4WD | Toyota |
1994 | Didier Auriol / Bernard Occelli | Toyota Celica Turbo 4WD | Toyota |
1995 | Colin McRae / Derek Ringer | Subaru Impreza 555 | Subaru |
1996 | Tommi Mäkinen / Seppo Harjanne | Mitsubishi Lancer Evo 3 | Subaru |
1997 | Tommi Mäkinen / Seppo Harjanne | Mitsubishi Lancer Evo 4 | Subaru |
1998 | Tommi Mäkinen / Risto Mannisenmäki | Mitsubishi Lancer Evo 5 / Mitsubishi Lancer Evo 4 | Mitsubishi |
1999 | Tommi Mäkinen / Risto Mannisenmäki | Mitsubishi Lancer Evo 6 / Mitsubishi Lancer Evo 5 | Toyota |
2000 | Marcus Grönholm / Timo Rautiainen | Peugeot 206 WRC | Peugeot |
2001 | Richard Burns / Robert Reid | Subaru Impreza WRC | Peugeot |
2002 | Marcus Grönholm / Timo Rautiainen | Peugeot 206 WRC | Peugeot |
2003 | Petter Solberg / Phil Mills | Subaru Impreza WRC | Citroën |
2004 | Sébastien Loeb / Daniel Elena | Citroën Xsara WRC | Citroën |
2005 | Sébastien Loeb / Daniel Elena | Citroën Xsara WRC | Citroën |
2006 | Sébastien Loeb / Daniel Elena | Citroën Xsara WRC | Ford |
2007 | Sébastien Loeb / Daniel Elena | Citroën C4 WRC | Ford |
2008 | Sébastien Loeb / Daniel Elena | Citroën C4 WRC | Citroën |
2009 | Sébastien Loeb / Daniel Elena | Citroën C4 WRC | Citroën |
2010 | Sébastien Loeb / Daniel Elena | Citroën C4 WRC | Citroën |
2011 | Sébastien Loeb / Daniel Elena | Citroën DS3 WRC | Citroën |
2012 | Sébastien Loeb / Daniel Elena | Citroën DS3 WRC | Citroën |
2013 | Sébastien Ogier / Julien Ingrassia | Volkswagen Polo R WRC | Volkswagen |
2014 | Sébastien Ogier / Julien Ingrassia | Volkswagen Polo R WRC | Volkswagen |
2015 | Sébastien Ogier / Julien Ingrassia | Volkswagen Polo R WRC | Volkswagen |
2016 | Sébastien Ogier / Julien Ingrassia | Volkswagen Polo R WRC | Volkswagen |
2017 | Sébastien Ogier / Julien Ingrassia | Ford Fiesta WRC | M-Sport |
2018 | Sébastien Ogier / Julien Ingrassia | Ford Fiesta WRC | Toyota |
2019 | Ott Tänak / Martin Järveoja | Toyota Yaris WRC | Hyundai Motorsport |
2020 | Sébastien Ogier / Julien Ingrassia | Toyota Yaris WRC | Hyundai Motorsport |
2021 | Sébastien Ogier / Julien Ingrassia | Toyota Yaris WRC | Toyota |
Kuljettajat: Eniten mestaruuksia
Kuljettaja | Mestaruuksia | Kaudet |
---|---|---|
Sébastien Loeb | 9 | 2004, 2005, 2006, 2007, 2008, 2009, 2010, 2011, 2012 |
Sébastien Ogier | 8 | 2013, 2014, 2015, 2016, 2017, 2018, 2020, 2021 |
Juha Kankkunen | 4 | 1986, 1987, 1991, 1993 |
Tommi Mäkinen | 4 | 1996, 1997, 1998, 1999 |
Walter Röhrl | 2 | 1980, 1982 |
Miki Biasion | 2 | 1988, 1989 |
Carlos Sainz | 2 | 1990, 1992 |
Marcus Grönholm | 2 | 2000, 2002 |
Sandro Munari | (1) | 1977 (FIA Cup) |
Markku Alén | (1) | 1978 (FIA Cup) |
Björn Waldegård | 1 | 1979 |
Ari Vatanen | 1 | 1981 |
Hannu Mikkola | 1 | 1983 |
Stig Blomqvist | 1 | 1984 |
Timo Salonen | 1 | 1985 |
Didier Auriol | 1 | 1994 |
Colin McRae | 1 | 1995 |
Richard Burns | 1 | 2001 |
Petter Solberg | 1 | 2003 |
Ott Tänak | 1 | 2019 |
Tallit: Eniten mestaruuksia
Valmistaja | Maailmanmestaruudet | Kaudet |
---|---|---|
Lancia | 10 | 1974, 1975, 1976, 1983, 1987, 1988, 1989, 1990, 1991, 1992 |
Citroën | 8 | 2003, 2004, 2005, 2008, 2009, 2010, 2011, 2012 |
Peugeot | 5 | 1985, 1986, 2000, 2001, 2002 |
Toyota | 5 | 1993, 1994, 1999, 2018, 2021 |
Volkswagen | 4 | 2013, 2014, 2015, 2016 |
/ Ford | 3 | 1979, 2006, 2007 |
Subaru | 3 | 1995, 1996, 1997 |
Fiat | 3 | 1977, 1978, 1980 |
Audi | 2 | 1982, 1984 |
Hyundai | 2 | 2019, 2020 |
Alpine-Renault | 1 | 1973 |
Talbot | 1 | 1981 |
Mitsubishi | 1 | 1998 |
M-Sport (Ford) | 1 | 2017 |
Suomalaiset rallin maailmanmestarit
Autourheilu tuntuu sopivan suomalaisille, sillä maailmanmestareita on syntynyt niin rallin MM-sarjassa kuin formuloiden parissakin. Peräti seitsemän suomalaista on onnistunut voittamaan rallin MM-sarjan maailmanmestaruuden, jota on jaettu kuskeille vuodesta 1977 lähtien. Yhteensä suomalaiset rallin maailmanmestarit ovat voittaneet mestaruuksia peräti 14 kappaletta.
Kuljettaja | Kilpailut | MM-1 | MM-2 | MM-3 | Pisteet | Voittoja | Palkintosijoja | EK-voitot | |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
1. | Juha Kankkunen | 161 | 4 | 1 | 3 | 1 136 | 23 | 75 | 700 |
2. | Tommi Mäkinen | 139 | 4 | 0 | 1 | 544 | 24 | 45 | 356 |
3. | Marcus Grönholm | 150 | 2 | 2 | 1 | 615 | 30 | 60 | 540 |
4. | Ari Vatanen | 101 | 1 | 0 | 0 | 518 | 10 | 27 | 527 |
5. | Hannu Mikkola | 123 | 1 | 3 | 2 | 655 | 18 | 44 | 629 |
6. | Timo Salonen | 95 | 1 | 0 | 1 | 524 | 11 | 24 | 256 |
7. | Markku Alén | 129 | (1) | 2 | 4 | 840 | 19 | 56 | 774 |
8. | Jari-Matti Latvala | 190 | 0 | 3 | 2 | 1501 | 17 | 62 | 502 |
9. | Mikko Hirvonen | 123 | 0 | 3 | 2 | 745 | 16 | 60 | 235 |
10. | Henri Toivonen | 40 | 0 | 0 | 0 | 194 | 3 | 9 | 185 |
11. | Harri Rovanperä | 111 | 0 | 0 | 0 | 171 | 1 | 15 | 77 |
Marcus Grönholm
Viimeisin suomalainen rallin maailmanmestari ennen Rovanperää oli Marcus Grönholm, joka voitti mestaruuden kahteen otteeseen. Peugeotilla mestaruutensa voittanut Grönholm nappasi mestaruudet vuosina 2000 ja 2002, minkä lisäksi hän ehti häviämään mestaruuden sekä yhden pisteen että neljän pisteen erolla. Osakilpailuvoitoilla mitattuna Grönholm on Suomen kaikkien aikojen menestynein sekä maailman kolmanneksi menestynein kuski. Voittoja on peräti 30 kappaletta.
Tommi Mäkinen
Kaikkien aikojen kolmanneksi paras kuski mestaruuksilla mitattuna taas on Tommi Mäkinen, joka nappasi mestaruutensa Mitsubishilla vuosina 1996, 1997, 1998 ja 1999. Yhteensä Mäkinen voitti peräti 24 osakilpailua. Hän on kaikkien aikojen ensimmäinen kuski, joka on voittanut mestaruuden sekä ajajana että tallipäällikkönä.
Juha Kankkunen
Neljään mestaruuteen on pystynyt myös Juha Kankkunen, joka aikoinaan rikkoi kaikki ralliennätykset. Peugeotilla, Lancialla ja Toyotalla mestaruuden voittanut Kankkunen nappasi mestaruudet vuosina 1986, 1987, 1991 sekä 1993. Yhteensä osakilpailuvoittoja kertyi 23, kun taas palkintopallisijoja Kankkunen nappasi peräti 75 kappaletta. Kankkunen on ottanut osaa yksittäisiin osakilpailuihin vielä yli viidenkymmenen vuoden iässä.
Timo Salonen
Rennosta olemuksesta, rankasta tupakoinnista ja kohtalaisesta ylipainosta tunnettu Timo Salonen keräsi huomiota olemuksensa lisäksi myös ajotaidoillaan. Aikansa menestyneimpänä kuskina pidetty Salonen nappasi mestaruuden vuonna 1985 Peugeotilla, minkä lisäksi osakilpailuvoittoja kertyi yhteensä 11.
Hannu Mikkola
Yli kolmenkymmenen vuoden uran tehnyt Hannu Mikkola ehti ajaa pelkästään MM-sarjaa peräti 20 vuoden ajan. Lopputuloksena oli mestaruus vuonna 1983 sekä yhteensä 18 osakilpailuvoittoa. Mikkola sijoittui MM-rallissa toiseksi peräti kolmeen otteeseen, minkä lisäksi hän saavutti myös kolme kolmossijaa.
Ari Vatanen
Kahdenkymmenen vuoden uran MM-sarjassa tehnyt Ari Vatanen voitti mestaruuden kertaalleen vuonna 1981. Ford Escortilla ajanut Vatanen on edelleen ainut mestaruuden voittanut kuski, joka ei edustanut virallista tehdastallia. Osakilpailuvoittoja kertyi uralla yhteensä 10. Ralliuran jälkeen Vatanen on tunnettu myös kymmenen vuoden edustuksesta Euroopan parlamentissa.
Markku Alén
Suomalaiset rallikuskit ovat voittaneet mestaruuksia kerta toisensa jälkeen. Ensimmäinen suomalaismestari on Markku Alén, joka voitti maailmanmestaruutta edeltäneen ajajien FIA Cupin, joka käytännössä vastaa maailmanmestaruutta. Fiatia voittoisalla kaudellaan edustanut Alén haali lisäksi 19 osakilpailuvoittoa sekä peräti 801 erikoiskokeiden voittoa. Erikoiskokeiden ennätys rikottiin vasta vuonna 2011.
Suomalaiset rallikuskit
Rallikausi ei valitettavasti voi aina päättyä suomalaisen mestaruuteen, vaikka rallin MM-sarja 2022 näyttääkin tällä saralla poikkeuksellisen lupaavalta. Rallin maailmassa on kilpaillut myös lukuisia suomalaisia, jotka eivät ole kuitenkaan onnistuneet voittamaan maailmanmestaruutta kovasta yrityksestä sekä lukuisista osakilpailuvoitoista huolimatta. Muistatko nämä suomalaiset rallikuskit?
Jari-Matti Latvala
Edelliseen kauteen lopettanut Jari-Matti Latvala ehti ajaa MM-sarjassa 18 vuoden ajan ennen Toyotan tallipäälliköksi siirtymistä. Aggressiivisesta tyylistään tunnettu Latvala ehti haalia peräti 18 osakilpailuvoittoa. Latvalan edellä osakilpailuvoittojen määrässä on ainoastaan maailmanmestareita. Latvala tuli MM-sarjassa toiseksi peräti kolmeen otteeseen.
Mikko Hirvonen
Kahdentoista vuoden ajan MM-sarjassa nähty Mikko Hirvonen ylsi kakkossijalle peräti neljästi, mutta maailmanmestaruus jäi tästä huolimatta uupumaan. Viisitoista osakilpailua voittaneen Hirvosen edellä ei ole osakilpailuvoittojen määrässä kuin maailmanmestareita sekä Jari-Matti Latvala.
Henri Toivonen
Lahjakkaana ja nopeana kuljettajana pidetty Henri Toivonen ehti voittaa kolme osakilpailua ja lähes kahdenkymmenen vuoden ajan hän oli kaikkien aikojen nuorin osakilpailuvoittaja. Toivonen menehtyi ainoastaan 29-vuotiaana hänen autonsa suistuttua rotkoon ja sytyttyä palamaan vuoden 1986 Korsikan rallissa.
Kimi Räikkönen
Paremmin formuloiden maailmanmestarina tunnettu Kimi Räikkönen otti kahden kauden ajan osaa myös rallin MM-sarjaan, ajaen yhteensä 21 osakilpailua. Ensimmäinen rallikausi päättyi Räikkösen palkitsemiseen vuoden tulokkaana, kun taas toisella kaudellaan hän sijoittui sarjan kymmenenneksi. Lukuisista pistesijoista huolimatta Räikkönen ei kuitenkaan koskaan selvinnyt rallin MM-sarjassa palkintopallille.
Tutustu myös muihin suosikkitapahtumiin:
- Liiga
- NHL
- KHL
- Valioliiga
- Karjala-turnaus
- U20 MM-Kisat
- Mestarien liiga
- La Liga
- MotoGP-kausi
- Rallicross MM
- Super GT
- Mäkihypyn maailmancup
- Hiihdon maailmancup
- Ampumahiihdon maailmancup
- F1
- Bundesliiga
- Talviolympialaiset
- Serie A
- Salibandyn MM
- Korisliiga
- Käsipallon SM-liiga
- NBA-kausi
- NFL
- Snooker - The Masters
- Afrikan kansojen cup
- Jääkiekon MM-kisat 2022
- Australian Avoimet
- Super Bowl
- Futsal EM-kisat
- NFL Wild Card viikonloppu
- Veikkausliiga
- Jalkapallon MM-kisat 2022 – kattava tietopaketti
- Jalkapallon livestriimit ja ottelukoosteet 2024
- Superpesis