Tiina Lillak
Kun suurimmat suomalaiset ovat kyseessä, saattaa keihäänheittäjä Tiina Lillak hyvinkin olla jopa kaikkien aikojen suomalainen naisurheilija. SUL:n äänestyksessä maailmanmestaruuden sekä olympiahopeaa voittanut Lillak valittiin vuosisadan suomalaiseksi naisurheilijaksi.
18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisest.
18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisesti.
Tiina Lillak
Kun naispuolisista suomalaisista urheilusankareista puhutaan, on Tiina Lillak monen papereissa ykkösnimi. Parhaimmillaan keihäänheittomaailman ehdottomaksi ykkösnimeksi noussut Lillak piti maailmanennätystä hallussaan useamman vuoden – samaan aikaan hän onnistui voittamaan myös maailmanmestaruuden sekä olympiahopeaa. Suomen mestaruuden Tiina Lillak taas nappasi peräti seitsemään otteeseen.
Keihäänheiton absoluuttiselle huipulle noussut Tiina Lillak syntyi Helsingissä vuonna 1961. Lillakin perhe asui Laaksolahteen vuonna 1971 avatun urheilukentän lähellä, joten kenttä tuli myös Lillakille nopeasti tutuksi. Varsinaisiin harjoituksiin Lillak osallistui ensimmäistä kertaa vuonna 1973. Seurana toimi koko uran ajan Esbo IF.
Ohjelmaan kuuluivat kaikki lajit, mutta vielä tässä vaiheessa Lillakia kiinnostivat erityisesti hyppylajit. Kun kolmiottelun kuula vaihtui keihääseen, oli Lillak pakotettu harjoittelemaan myös vaikealta tuntunutta keihäänheittoa. Aluksi mökin pajukepeillä heittämistä harjoitellut Lillak kehittyi nopealla tahdilla. Jo vuonna 1976 hän nappasi B-tytöissä yllättäen SM-kultaa, ja tie vei välittömästi myös maaotteluun Ruotsia vastaan. Jo vuonna 1978 Lillak nousi aikuisten maajoukkueeseen. Vuonna 1979 lupaava Tiina Lillak siirtyi lopulta ammattimaisempaan valmennukseen Kalevi Härkösen opeissa.
Urheilu-ura
Valmennuksen tulokset näkyivät välittömästi. Vuonna 1980 Tiina Lillak ylitti ensimmäisenä suomalaisena naiskeihäänheittäjänä yli 60 metriä. Samana vuonna tuli myös ensimmäinen seitsemästä Suomen mestaruudesta. Tahti kiihtyi jatkuvasti. Jo vuonna 1982 maailman parhaiden keihäänheittäjien joukkoon noussut Lillak rikkoi maailmanennätyksen tuloksella 72,40. Heti seuraavana vuonna syntyi uran huipputulokseksi jäänyt 74,76, jolla Lillak otti maailmanennätyksen jälleen haltuunsa. Maailmanennätystä ei rikottu kahteen vuoteen – alle 23-vuotiaiden maailmanennätyksenä ja Suomen ennätyksenä Lillakin heitto pysyi vuoteen 1999 saakka, jolloin keihäsmallia vaihdettiin.
Uran huippukausi nähtiin vuonna 1983, jolloin Lillak dominoi keihäänheittomaailmaa häviämättä kilpailuakaan koko kauden aikana. 70 metrin raja taas ylittyi peräti 16 eri kilpailussa. Yhtenä uran kiistattomista kohokohdista voidaan hyvällä syyllä pitää vuonna 1983 Helsingin MM-kisoissa napattua MM-kultaa. Kisa säilyi kiivaana aina viimeiselle kierrokselle saakka. Fatima Whitbread johti kilpailua 69,14 metrin heitollaan, mutta Lillak tempaisi viimeisellä yrityksellään jälleen yli 70-metrisen kaaren. Huima heitto kantoi lopulta 70,82 metriin ja toi kultaa yli puolentoista metrin erolla. Lillak oli kotikisojen ainoa suomalaisvoittaja, ja hänet valittiin samana vuonna myös vuoden urheilijaksi.
Lillakin kohdalla 13 ei ainakaan aluksi osoittautunut epäonnennumeroksi, vaan uskomaton maailmanennätys syntyi 13.6. ja maailmanmestaruuden hän taas voitti tasan kaksi kuukautta myöhemmin 13.8. Liitto alkoikin tässä vaiheessa sijoittaa Lillakin tietämättä hänet aina matkoillaan huoneisiin, joiden huoneennumero päättyisi kolmeentoista.
Vaikka Tiina Lillakia pidettiin maailmanmestaruuden jälkeen ylivoimaisesti maailman parhaana keihäänheittäjänä, alkoivat uraa kuitenkin nopeasti vaivata lukuisat ongelmat. Vuonna 1984 kautta vaivasivat nilkkaongelmat, jotka sallivat osallistumisen vain muutamaan kilpailuun. Selkä taas meni rikki vuonna 1986, eikä ole vieläkään kuntoutunut täysin. Lillak on jälkeenpäin sanonut, että nykyisillä tiedoillaan hän olisi tässä vaiheessa pitänyt välivuoden kuntoutuakseen. Into radoille oli kuitenkin kova, mikä johti jälleen uusiin vaivoihin.
Loppu-uran parhaiksi tuloksiksi häivät lopulta IAAH Grand Prix’n kolmas tila vuonna 1984, EM-kisojen neljäs tila vuonna 1986 sekä MM-kisojen kuudes sija vuonna 1987. Vaikka Lillak osallistui vielä vuosien 1988 Soulin olympialaisiin sekä 1991 Tokion MM-kisoihin, ei hän kyennyt enää saavuttamaan menestystä. Matka päättyi molemmissa kisoissa jo karsintoihin. Viimeisen Suomen mestaruutensa Lillak voitti vuonna 1990.
Ura päättyi lopulta vuonna 1992 vääntyneeseen polveen, joka sai jäädä viimeiseksi loukkaantumiseksi. Urheilu-uran jälkeen Tiina Lillak on toiminut hierojan ammatissa. Vuonna 2006 hänet valittiin SUL:n 100-vuotisjuhlien kunniaksi järjestetyssä äänestyksessä vuosisadan parhaaksi suomalaiseksi naisurheilijaksi.
Olympialaisten sankari
Helsingin MM-kisoista napatun kultamitalin ohella menestystä tuli kertaalleen myös olympialaisissa. Vuoden 1984 Los Angelesin olympialaisiin Lillak pääsi lähtemään hallitsevana maailmanmestarina sekä maailmanennätysheiton haltijana. Kausi oli kuitenkin ollut rikkonainen, eikä Lillak ollut ennen olympialaisia ehtinyt osallistumaan kuin kolmeen kilpailuun.
Vaikeaa oli myös olympialaisissa. Vaikka Lillak tempaisi itsensä karsinnoista helposti jatkoon toiseksi parhaalla tuloksella, pystyi hän varsinaisessa kilpailussa heittämään vain kaksi ensimmäistä heittoa. Kun Ison-Britannian Tessa Sanderson oli kiskaissut ensimmäisellään 69,56 metriä, tiesi Lillak jo tässä vaiheessa, että toisella heitolla 69 metriin lentänyt keihäs ei tulisi riittämään olympiakultaan. Näihin tuloksiin lopulta myös jäätiin, mikä tarkoitti sitä, että Lillak oli voittanut olympiahopeaa kaikista vaikeuksistaan huolimatta.
Uran ainoiksi arvokisamitaleiksi jäivät lopulta jopa hieman harmittavasti vuoden 1983 MM-kulta sekä vuoden 1984 olympiahopea.
Saavutukset
- Olympiahopeaa 1984
- MM-kultaa 1983
- Seitsemän Suomen mestaruutta
- Vuoden urheilija 1983
- SUL:n vuosisadan suomalainen naisurheilija
Tutustu myös muihin sankareihin:
