Tapahtuma | La Liga |
Ajankohta | Lauantaina 15. huhtikuuta klo 22.00 |
Ennusteemme | Real Madrid -1,5 |
Kerroin | 2,35 (100 euron panoksella voitto on 235 euroa) |
Vedonvälittäjä | Mr Green Sport |
18+. Säännöt ja ehdot voimassa | Pelaa vastuullisest.
La Ligassa nähdään lauantaisena iltaotteluna kiinnostava kamppailu, kun vastakkain asettuvat sarjakakkonen Real Madrid sekä vain pisteen verran putoamisviivan yläpuolella majaileva Cadiz. Katso jalkapallon veikkausvihjeet kiinnostavaan espanjalaiseen kamppailuun.
Ennakko
Tällä kaudella Espanjan La Liga on ollut selvää Barcelonan ylivoimaa. Sarjakakkoseksi jämähtänyt Real Madrid on jäänyt kärkipaikasta jo 12 pisteen päähän, eikä mestaruudesta haastaminen vaikuta enää todennäköiseltä. Samalla Real Madrid jatkaa edelleen niin Mestarien liigassa kuin Espanjan cupissakin. Meno on tästä huolimatta ollut vahvaa viime aikoina myös liigassa. Valladolid kaatui viimeksi peräti lukemin 6–0.
Selvästi kehnommin on suorittanut Cadiz, joka ei ole kuin pisteen verran putoamisviivan yläpuolella. Joukkue on välttänyt tappiot hyvin, mutta voittoja on koko kauden ajalta vain kuusi. Neljästä edellisestä ottelusta kolme on päättynyt tasapeliin, mutta viimeksi tuli tappio Sevillaa vastaan. Joukkue tulee tavoittelemaan pisteitä täysillä myös Real Madridia vastaan.
Vihjeet ja kertoimet
Motivaatioero ottelussa on selvä, sillä Cadiz taistelee täysillä putoamista vastaan, kun taas Real Madridin keskittyminen on ensisijaisesti Mestarien liigassa. Tästä huolimatta veikkausvihje haetaan Real Madridin kautta, sillä joukkueiden välinen tasoero on hyvin selvä, eivätkä Cadizin pelit ole viime aikoina sujuneet.
Real Madrid sen sijaan on viime aikoina takonut taululle kovia lukemia myös sarjapeleissä. Kiinnostavin vedonlyöntivihje on Real Madrid -1,5, jolle annetaan selvästä tasoerosta huolimatta reilusti yli kakkosen kertoimia. Madrid saattaa takoa taululle kovatkin lukemat.
Cadiz – Real Madrid | |
---|---|
1 | 6,50 |
X | 4,50 |
2 | 1,49 |
Yli 2,5 maalia | 1,76 |
Alle 2,5 maalia | 2,06 |
Molemmat tekevät maalin | 1,95 |
Molemmat eivät tee maalia | 1,82 |
Cadiz +1,5 | 1,61 |
Real Madrid -1,5 | 2,35 🏆 |
Oletetut avauskokoonpanot
Pelipaikka | Cadiz – 4-4-2 | Real Madrid - 4-3-3 | Pelipaikka |
---|---|---|---|
Maalivahti | Gil | Courtois | Maalivahti |
Puolustaja | Espino | Camavinga | Puolustaja |
Puolustaja | Fali | Alaba | Puolustaja |
Puolustaja | Hernandez | Militao | Puolustaja |
Puolustaja | Parra | Vazquez | Puolustaja |
Keskikenttä | Sobrino | Tchouameni | Keskikenttä |
Keskikenttä | San Emeterio | Kroos | Keskikenttä |
Keskikenttä | Alcaraz | Valverde | Keskikenttä |
Keskikenttä | Alejo | Vinicius Jr. | Hyökkääjä |
Hyökkääjä | Negredo | Asensio | Hyökkääjä |
Hyökkääjä | Guardiola | Benzema | Hyökkääjä |