Keno – säännöt ja strategia
Keno pelissä voit voittaa vain jos oikeat numerot osuvat kohdilleen. Vaikka peli perustuu tuuriin ja satunnaiseen arvontaan, voit omia voittomahdollisuuksia parantaa strategisilla ratkaisuilla ja tiedolla. Veikkaus keno arvotaan kolme kerta päivässä.
Mikä on Keno?
Keno on rahapeli, jossa arvotaan joukko numeroita arvontakoneen avulla. Pelaaja voittaa kenossa mikäli hänen valitsemansa numerot sopivat yhteen arvottujen numeroiden kanssa.
Tarinoiden mukaan keno-arvonnan tiedot lensivät kaupungista toiseen kyyhkysten avulla, mikä johti myös pelin kiinankieliseen nimeen báigē piào – eli "valkoisen kyyhkyn kuponki". Báigē piào ei käänny erityisen hyvin länsimaiseen suuhun, joten peliä on kutsuttu esimerkiksi boc hop puksi ja puck-apuksi. Laajalti on käytetty myös nimitystä pakapoo. Kenoksi nimi on kuitenkin vakiintunut viimeistään 1800-luvulla. Termillä on ranskalaiset ja latinalaiset juuret ja kirjaimellisesti se tarkoittaa viittä voittavaa numeroa, jotka muinoin kertoivat voittavat keno-arvonnan lopputulokset.
Keno on taatusti yksi klassisimmista rahapeleistä. Kiinasta kotoisin oleva peli pelasti legendan mukaan hädässä olevan kylän sodanaikaan ja varsin tunnetun näkemyksen mukaan pelin laaja suosio auttoi keräämään rahaa myös Kiinan muurin rakentamiseen.
Keno säännöt
Keno säännöt ovat hyvin yksinkertaiset ja peli muistuttaa enemmän kuin hieman lottoa. Käytössä on useimmiten 80 numeroa, joista pelaajat valitsevat omalle lapulleen suosikkinsa. Tämän jälkeen arvotaan 20 numeroa ja pelaajat vertaavat omia numerolappujaan arvottuihin numeroihin. Keno säännöt eroavat muista lottopeleistä siinä, että pelaaja saa itse päättää, kuinka monta numeroa hän lapulleen valitsee. Keno voittoluokat vaihtelevat valittujen numeroiden määrän mukaan.
Pelaaja voi valita esimerkiksi 2 numeroa, jolloin voittoja jaetaan jo yhdellä oikealla numerolla. Kenon sääntöjen mukaan, mitä vähemmän numeroita pelaaja valitsee, sitä pienempiä myös päävoitot ovat. Kansainvälisesti suurimpia voittoja jaetaan useimmiten 20 numeron riveillä. 20 oikean saaminen on kuitenkin niin vaikeaa, että päävoitto saatetaan jakaa jo 19 tai 18 oikealla numerolla. Suurimmillaan päävoitot ovat olleet jopa useiden miljoonien kokoisia.
Veikkaus Kenon säännöt eroavat hieman kansainvälisistä versioista, sillä Veikkauksen keno säännöissä numeroita on valittavissa vain 70, eikä pelaaja voi valita lapulleen kuin 10 numeroa. Samalla myös voitot ovat pienempiä kuin kansainvälisissä versioissa. 10 oikeaa tuo euron panoksella 200 000 euron voiton.
Keno strategia
Keno strategia on hieman häilyvä käsite kuten kaikki lottopelien strategiat. Kenon numerot arvotaan puhtaasti tuuriin perustuen, eikä tässä pelissä juuri strategialla ole sijaa. Kenon strategiasta puhuttaessa pelaajan kannattaa valita oma kenoluokka omien tavoitteiden mukaan. Jos tavoitteena ovat pienemmät ja todennäköisemmät voitot, ei kannata haalia lapulle kaikkia mahdollisia numeroita. Jos taas havittelet todellista elämän uusiksi laittavaa pääpottia, kannattaa tietysti aina valita niin monta numeroa kuin mahdollista. Lottopelien ja kenon yleisenä strategiana kannattaa muistaa, että peräkkäisten numeroiden todennäköisyys on todella pieni ja numeroiden hajauttaminen on usein paras vaihtoehto strategisesti. Arvottuja numeroita kannattaa myös seurata aktiivisesti sillä juuri voittaneita numeroita ei omaan kuponkiin kannata välttämättä laittaa. Salama harvemmin iskee samaan paikkaan kahdesti.
Kenovinkit
Myös kenon parissa kannattaa ehdottomasti kiinnittää huomiota palautusprosenttiin. Tämä lukema kertoo varsin suoraan, kuinka kannattavaa pelaaminen on ja kuinka suuri osuus peliin asetetuista panoksista jaetaan pelaajille voittoina. Veikkauksen kenossa palautusprosentti vaihtelee jo valittujen numeroiden mukaan. Kaikista korkein palautusprosentti on tarjolla, kun pelaaja pelaa 7 numerolla.
Veikkauksen noin 55 prosentin palautus on kuitenkin melko kehno verrattuna nettikasinoilla tarjolla oleviin palautuksiin. Modernit kenopelit nettikasinoilla mahdollistavat jopa yli 95 prosentin palautusprosentit, jolloin pelaaja voittaa keskimäärin reilusti enemmän kenon sääntöjen ja kenon tulosten ollessa myös nettikasinoilla selkeästi esiteltyinä. Neljänkymmenen prosenttiyksikön ero palautusprosentissa kun tarkoittaa varsin suoraan sitä, että pelaaja yksinkertaisesti voittaa keskimäärin 40 euroa enemmän jokaista pelattua satasta kohden. Veikkauksen keno päiväarvonta kannattaakin unohtaa, sillä netissä voitat keskimäärin hyvinkin reilusti enemmän!
Kenon hyvät ja huonot puolet
Kenon hyvinä puolina voidaan pitää valinnanvaraa, sillä muihin lottopeleihin verrattuna pelaajalla on enemmän valinnanvaraa käytettävissään. Voit itse valita numeroiden määrän ja samalla käytännössä myös voittoluokat. Kenon pelaaminen ei vaadi pelaajalta lainkaan osaamista, vaan kyseessä on puhdas tuuripeli. Tästä huolimatta päävoitot nousevat parhaimmillaan hyvinkin hulppeisiin lukemiin!
Veikkauksen kenolla on kuitenkin myös selkeitä haittapuolia. Pelin palautusprosentit ovat alhaisia, minkä lisäksi arvontoja järjestetään vain kolme kertaa päivässä. Peliä on siis vaikea suositella jatkuvan jännityksen ja nopeatempoisien pelien ystäville. Nettikasinoilla nämä viat kuitenkin korjataan. Palautusprosentit nousevat netissä huomattavan hulppeiksi ja samalla kenoarvontoja järjestetään parhaimmillaan jopa minuutin välein. Nettikasinoilta löydät myös reilusti videokenoja, joiden parissa pelaaminen tapahtuu täysin omaan tahtiin. Testiin kannattaa laittaa esimerkiksi mainio Monkey Keno.
Tutustu myös muihin kasinopeleihin: